Henkinen valmennus on valmennusmuoto, jonka tavoitteena on lisätä valmennettavan mielenhallinta taitoja ja oppia “käyttämään” mieltä omaa toimintaa tukevasti. Valmennus ei vain kilparatsastajien hyödynnettävissä, vaan siitä voi olla suurta hyötyä myös harrastajille. Erityisesti henkiseen valmennukseen kannattaa hakeutua silloin, kun haluaa kehittyä ja valjastaa mielestä oman voimavaransa.
Henkinen valmennus on ratsastajalle yhtä tärkeää kuin harjoittaa ratsastustekniikoita tai fyysisiä ominaisuuksia. Henkisestä valmennuksesta puhutaan myös niin psyykkisenä tai mentaalisena valmennuksena. Omat valmennusohjelmani pitävät sisällään muun muassa psyykkistä valmennusta, hypnoterapiaa ja valmennuspuheluita valmennuspaketista riippuen (lue lisää täältä.)
Erityisesti valmennettavat ovat saaneet apua henkisestä valmennuksesta jännittämiseen, mielen ja tunteiden hallintaan sekä oman keskittymiskyvyn parantamiseen kisoissa. Jokainen valmennus räätälöidään yksilöllisesti, mutta kun ihminen ymmärtää paremmin itseään, ajattelutapojansa ja käyttäytymismallejaan, se antaa meille mahdollisuuden valjastaa ne omiksi voimavaroiksemme.
”Asiakas kertoi juuri, kuinka on saanut jo parin valmennuskerran jälkeen itselleen uuden ajatustyökalun. Sen avulla hän on saanut itselleen keinoja jaksaa pitää yllä uskoa ja toivoa hyvään. Aikaisemmin hänen mielensä lyttäsi kaikki vanhat onnistumiset”
Lue tästä blogista lisää henkisestä valmennuksesta ja sen hyödyistä ratsastajalle.
Mitä on ratsastajan henkinen valmennus?
Henkinen valmennus on valmennusta, jonka tavoitteena on oppia oman mielemme toiminnasta ja saada “käyttöohjeet” omaan mieleemme. Kun ihminen ymmärtää paremmin itseään, ajattelutapojansa ja käyttäytymismallejaan, se antaa meille mahdollisuuden valjastaa ne omiksi voimavaroiksemme.
Itse käytän ratsastajan henkisessä valmennuksessa (psyykkinen valmennus ratsastajalle) monia erilaisia menetelmiä ja työkaluja, kuten keskusteluja, harjoituksia, visualisointia, rentoutumista ja tavoitteiden asettamista. Valmentajana autan tunnistamaan omat vahvuutesi ja kehityskohteesi sekä löytämään keinoja niiden parantamiseksi.
Näin voimme kasvattaa henkistä kapasiteettiämme ja resilienssiämme, eli kykyämme toimia erilaisissa tilanteissa vaikka ne tuntuisivat vaativilta. Ehkä sinäkin mietit, kuinka joku toinen uskaltaa tehdä jonkin asian, mikä tuntuu sinusta hurjalta ja saavuttamattomalta. Tai katsot vierestä, kun muut menestyvät kisoissa ja sinä et, vaikka et muuta teekään kun harjoittelet ja harjoittelet. Sen sijaan jäät pohtimaan, ettei sinusta voi koskaan tulla niin hyvää kuin tuosta toisesta. Mutta se on kyllä mahdollista.
”Usein jäämme virheellisesti ajattelemaan, ettemme pysty tai osaa.”
Henkisen valmennuksen tavoitteena onkin valjastaa oma mieli työkaluksi, joka toimii voimavarana ja etuna, ei itseä vastaan. Jos oma mieli kertoo meille, kuinka “emme pysty” tai “emme kykene”, emme myöskään edes yritä.
>> Lue myös: Olenko taitava ratsastaja vai en?
Siksi valmennuksessa lähdemme tutustumaan muun muassa omiin ajattelumalleihimme ja uskomuksiimme, ja tarvittaessa etsimään uusia näkökulmia asioihin. Tavoitteena voi olla myös esimerkiksi hälventää omaa jännitystä ja saada mukaan rentoutta, varmuutta ja keskittymiskykyä.
Henkisellä valmennuksella saat apua monipuolisesti niin arjen, oman elämän, työelämän, harrastuksen tai henkisen hyvinvoinnin haasteisiin kuten:
- pelot, pelkotilat ja fobiat
- unettomuus ja unihäiriöt
- jännitys, läsnäolo, itsetunnon kehittäminen
- stressinhallinta, ajanhallinta
- onnellisuus, mielenrauha
Mitkä ovat valmennuksen suurimmat hyödyt ratsastajalle?
Henkinen valmennus ja mielen taitojen kehittäminen eivät ole vain ammattilaisten käytössä olevia työkaluja, vaan hyviä menetelmiä jokaiselle ratsastajalle.
Kun haluat esimerkiksi kehittyä ratsastajana, ja jopa ylittää omat rajasi, kannattaa tutustua erilaisiin valmennusmahdollisuuksiin. Myös tilanteissa, joissa koet jonkin rajoittavan itseäsi tai omaa tekemisestä, tai huomaat jättäväsi jotain tärkeää harrastuksestasi pois, on kannattavaa hakeutua valmennukseen.
Pääasiana valmennuksessa on henkinen kasvu, jotta voimme tavoitella omia unelmiamme ja tavoitteitamme, ylittää itsemme ja kasvaa parhaiksi versioiksi itsestämme. Tärkeää on luoda mahdollisuus onnistumisen kokemuksille sekä oman osaamisen ja todellisen taitotason esiintuomiseen.
Moni ratsastaja nimittäin alisuoriutuu paineen alla, eikä kykene tuomaan esiin sitä todellista osaamistaan. Usein kehitämme itsellemme erilaisia suojamekanismeja, jotka kuitenkin voivat myös haitata toimintaamme silloin, kun haluamme kehittyä ja saavuttaa meille tärkeitä asioita.
Siksi psyykkisellä valmennuksella voidaan parantaa suoritustasoa ja auttaa ratsastajaa suoriutumaan rennommin ja helpommin esimerkiksi kilpailupäivästä tai ratsastuspelosta. Usein jännittäminen onkin yksi syy lähteä mukaan henkiseen valmennukseen.
>> Lue myös: Mielenhallinta kehittää sinua ratsastajana – ja parantaa menestystä kisoissa
Konkreettisesti valmennuksen avulla voidaan harjoittaa esimerkiksi kykyä sulkea häiriötekijät ulkopuolelle. Ratsastajalle yksi tärkeä taito onkin keskittymiskyky eli kyky sulkea pois ulkoiset häiriötekijät niin, että keskittyminen säilyy omassa suorituksessa. Kun ratsastaja kykenee pitämään keskittymisen omassa suorituksessaan, suorituksen laatu paranee niin harjoittelussa kuin kisoissa. Myös tämä vaatii hyvää mielenhallintaa.
Lisäksi valmennuksessa voidaan käsitellä esimerkiksi tunteiden ja stressinhallintaa, jotka ovat olennaisia taitoja ratsastajalle. Tunne on ihmisen ajatuksissaan ja kehossaan tuntema reaktio, joka on seurausta siitä, kuinka tulkitsemme jonkin tilanteen. Onkin tärkeää oppia hyväksymään omat tunteensa, kuten jännityksen, jotta voi oppia hallitsemaan ja vaikuttamaan omiin tunteisiinsa. Omia tunnetaitojaan on mahdollista harjoittaa läpi elämän erilaisten harjoitusten avulla.
Milloin henkinen valmennus kannattaa aloittaa?
Henkinen valmennus sopii moniin eri tilanteisiin, ja voisikin sanoa, että aina on hyvä aika aloittaa. Valmennus sopii sinulle esimerkiksi silloin, kun haluat tutustua itseesi lisää, parantaa omia mielenhallinta taitojasi ja päästä eteenpäin. Ehkä haluat vihdoin lähteä toteuttamaan omia unelmiasi tai tavoitteitasi? Ehkä et pääse kisoissa samalle tasolle kuin kotitreeneissä tai tuloksesi junnaavat paikoillaan, etkä pääse etenemään seuraavalle tasolle, vaikka kuinka haluaisit ja harjoittelisit?
Valmennus sopii hyvin myönteisten asioiden ja hyvinvoinnin lisäämiseen omassa elämässä, mutta myös haitallisista ja rajoittavista asioista irtipäästämiseen. Jos kilpailuissa keskittyminen menee vain selviytymiseen jännittämisen vuoksi tai ratsastuspelko vie nautinnon harrastamisesta, on hyvä ottaa jännitys ja pelko haltuun.
Tai ehkä sinulla on fiilis, että jokin jarruttaa tai rajoittaa sinua, muttet tiedä mikä. Saatat jopa huomata, että sinulla on kykyjä ja voisit antaa enemmän, muttet tiedä mitä asiassa mättää, ja kuinka pääsisit eteenpäin. Tai ehkä olet jo huomannut, että ajattelet koko ajan, mitä seuraavaksi tapahtuu, murehdit ja pohdit pilaatko tämän hevosen, tai ettet halua mitään pahaa tapahtuvaksi hevosellesi.
Sen sijaan, että vain odotat eikä mitään tapahdu tai kohtaat samoja ongelmia aina vain uudestaan, on hyvä löytää omat vahvuudet ja voimavarat ja mennä elämässä eteenpäin. Ehkä sinun on aika ohjelmoida mielesi uudelleen niin, että pääset irti sinua rajoittavista uskomuksista ja ylität itsesi?
Mikäli oma kehityksesi jumittaa paikallaan ja haluat edistystä, suosittelen sinua tutustumaan ratsastajan valmennusohjelmiin
Kiinnostaako sinua kuulla lisää aiheesta?
Tilaa itsellesi ilmainen ”Ratsastajan 5 yleisintä virhettä” -opas
tai tutustu Ratsastajan Askeleet kohti huippusuoritusta -työpajoihin!
tai varaa aika ilmaiseen konsultaatioon
>> Lue myös: Psyykkinen valmennus tukee ratsastajaa elämän haasteissa ja muutoksissa