Ratsastajan kilpailujännitys – pilottivalmennus
Palautelomake

Heinä-syyskuussa 2022 järjestetyn pilottivalmennuksen palautelomake
Hyvä asiakkaani. Kiitos tästä yhteisestä matkastamme.
Tällä lomakkeella voit antaa palautetta valmennuksestamme ja siitä miten onnistuimme.
Kuulen mielelläni myös kehitysehdotuksia, että osaan jatkossa auttaa asiakkaitani mahdollisimman hyvin. Lisäksi olisin kovasti iloinen, mikäli saan jakaa palautteesi (joko nimettömänä tai nimellä) muille apua etsiville asiakkaille.
Jätä palautetta
Käyn kaikki palautteet henkilökohtaisesti läpi ja karsin pois kaiken henkilökohtaisen tai arkaluontoisen tiedon, joita ei siis tulla julkaisemaan. Voit myös itse mainita, jos palautteessa on joku kohta mitä et halua julkiseksi (nimellä tai nimettömästi).

Mentaalinen valmentaja Maarit Latva-Ranto
Minulla on työkalupakissa valtava määrä erilaisia harjoitteita.
Käytän erilaisia menetelmiä pohjautuen NLP:n tekniikoihin (neurolingvistinen ohjelmointi) ja mentaaliseen valmennukseen.
Olen erikoistunut ja perehtynyt mielen- ja rentoutusvalmennukseen. Lisäksi minulla on suggstioterapeutin eli hypnoterapeutin koulutus ja sen kautta vielä lisätietoa sekä ymmärrystä mielen toimimisesta sekä sen hyödyntämisestä meidän voimavaraksi.
Mielemme on niin mielenkiintoinen ja aivan mieletön voimavara meille, kunhan vain saamme sen meidän avuksi ja hyödyksi!
Lisätietoja ja vastauksia yleisiin kysymyksiin
Empty
Mistä jännitys tai negatiiviset asiat kumpuavat?
Kaikki lähtee meidän mielestä ja siitä, että se mitä ajattelet ja puhut, se vahvistuu. Meidän mieli ei ymmärrä onko joku asia totta vai tarua. Jos ajattelet kisaa edeltävän ajan esim. ”Etten uskalla/etten psyty tähän/en muista rataa tai ohjelmaa” vahvistat kokoajan juuri tuota asiaa lisää.
Jos mietit, että minkälainen on onnistunut, hyvä kilpailupäivä?
Moni lähtee luettelemaan asioita mitä se EI ole tai mitä EI tapahdu. Kun pitäisi keskittyä siihen minkälaisen päivän ja kokemuksen sinä haluat. Minkälainen se ON ja vahvistaa sitä mitä sinä HALUAT.
Mielessä ei voi olla yhtäaikaa vastakkaisia ajatuksia. Et voi tuntea samaan aikaan iloa ja surua. Siksi sinä valitset itse jokaisen hetken mitä sinä vahvistat.
Jäätkö helposti kiinni johonkiin tunteeseen?
Joskus meidät valtaa voimakas pelko tai lamaannuttava jännitys, emmekä saa sitä purettua tai meillä ei ole keinoja työstää tuota asiaa. Tunne nousee meidän alitajunnasta, jossa se on tallentuneena aikasempana kokemuksena, uskomuksena tai vain tunteena. Emmekä tiedä miten lähteä purkamaan tähän liittyvää.
Silloin meille astuu kuvioon mukaan mentaalinen valmennus.
Mitä on mentaalinen valmennus
Mentaalisessa Valmennuksessa päästään työstämään erilaisia tuntemuksia ja kokemuksia.
Valmennuksessa käytetään paljon erilaisia mielikuvaharjoituksia. Löydetään omia voimavaroja ja otetaan niitä käyttöön sekä testataan niiden toimivuutta.
Kun voimme ottaa kaikki voimavarat ja tunteet meille avuksi sen sijaan, että ne toimisivat meitä vastaan. Opimme säätelemään tunteita ja kokemuksiamme.
Mentaalisessa valmennuksessa käytettävillä harjoitteella voimme purkaa myös erilaisia esteitä meidän mielestä.
Muokata ja muuttaa asioita meitä palvelevaksi ja tukevaksi.
Kun omat ajatukset muuttuvat, niin kaikki asiat muuttuvat omassa mielessäsi. Minkään muun ei tarvitse muuttua kuin oman ajatuksen ja koko tilanne näyttää sen jälkeen aivan erilaiselta. Esimerkiksi aiemmin muodostunut pelkotila hälvenee ja mieliala voi vaihtua muutamien minuttien sisällä masentuneesta innostuneeksi.
Valmennuspaketilla voit saada apua johonkin/joihinkin seuraavista:
- pelkoon / jännitykseen -> voidaan muokata tunnetiloja sekä kokemuksia
- Aikaisemman kehnon suoritus -> voidaan työstää / muuttaa aikaisempaa negatiivista kokemusta
- Suoritukseen liittyvien ahdistusten paineiden kanssa toimiminen ->muokataan erilaisia tunteita
- Keskittymisen ja rentouden lisääminen suoritukseen -> voidaan opetella muokkaamaan tuntemuksia ja tulemaan niiden kanssa toimeen, opetellaan sulkemaan tarvittaessa ulkomaailma pois omasta suorituksesta
- Parantaa suorituskykyä -> kun saadaan rentous tekemiseen suorituskyky paranee
- Voidaan harjoitella tulevaa suoritusta tai kilpailupäivää etukäteen ja muokata siitä paras mahdollinen
- Vahvistetaan itseluottamusta ja varmuutta kilpailutilanteeseen – voidaan myös testata etukäteen epävarmoista tilanteista selviytymistä
- Hengitys – hengästyminen vähenee ja pystyt hengittämään paremmin ja sen myötä suorituskyky paranee
- Onnistumisen ankkurointi – ankkuroidaan onnistumisen tunne suoritukseen ja vahvistetaan sitä kauttaa varmuutta itseen ja suoritukseen
Autan sinua löytämään valmennuspaketin avulla:
- Itsevarmuutta ja rohkeutta, joilla pääset parempaan suoritukseen
- Rentoutta ja keskittymiskykyä
- Kykyä muokata omia tunteita ja tuntemuksia -> haasteista voimavaroiksi
- Uuden tavan ajatella itseäsi tukien, vastoin toimimisen sijaan
- Rauhan ja keskittymisen balanssin
- Uuden tavan valmistautua tulevaan kisapäivään ja tulevaan suoritukseen
- Kipailuissa ratsastaminen helpottuu ja pystyt ratsastamaan normaalilla tasollasi

Lähetä sähköpostia, täytä lomake tai soita. Puhelimeen pyrin vastaamaan arkisin 10-15 välisenä aikana. Hoitojen aikana en vastaa vaan palaan heti vapauduttuani takaisin. Voit myös jättää vastaajaan viestin tai laittaa minulle viestiä.