Minä, hevoset ja kisäjännitys

Itse aloin ratsastuksen 30-vuotiaana aikuisena. Olin nuorena käynyt jossain vähän ratsastamassa, että tiesin miten kevennetään. Hankin aika nopeasti itselle oman hevosen, joka näytti minulle miten hevonen, joka ei ole kiinnostunut kentän kiertämisestä, pukittaa ja ryöstää. Minä aloittelijana tipuin yleensä enimmäisessä kulmassa. Ja ellen tippunut hyppäsin kyydistä seuraavassa kulmassa. Suurimman mielestä se olisi ollut pahinta, minusta […]

Itse aloin ratsastuksen 30-vuotiaana aikuisena.

Olin nuorena käynyt jossain vähän ratsastamassa, että tiesin miten kevennetään. Hankin aika nopeasti itselle oman hevosen, joka näytti minulle miten hevonen, joka ei ole kiinnostunut kentän kiertämisestä, pukittaa ja ryöstää. Minä aloittelijana tipuin yleensä enimmäisessä kulmassa. Ja ellen tippunut hyppäsin kyydistä seuraavassa kulmassa. Suurimman mielestä se olisi ollut pahinta, minusta hallinnan ja ratin puute oli pahinta mitä tiesin.

Eli pohjalla kävin tämän ensimmäisen hevoseni kanssa ja melkein heitin pyyhkeen kehään ja luovuin koko ratsastuksesta. En enää uskaltanut ratsastaa sillä. Poliisihevoseksi sekin hevonen sieltä lopuksi meni, pääsi mielekkäämpiin hommiin.

Kuukauden olin ilman hevosta ja sitten kävelin takaisin hevostallille ja sanoin omistajalle, että huulluutta tämäkin, mutta haluan hevosen. Hän vastasi, että se on hevoshulluutta. Niin etsin siinä kohtaa itselleni eteenpäin ratsastettavaa hevosta ja löysin ihana puoliverisen Rokin.

Minä ja kilpailumaailma

Rokin kanssa sain luottamusta pala palalta takaisin, kun hänellä ei ollut samanlaista pilkettä silmäkulmassa kuin Manulla oli ollut. Hyvien kokemusten vahvistaessa luottamustani sain hevoseni vuokraajakseni Monnin, jolla oli hyvä kokemus kilpailupuolelta. Hänen kanssaa pääsin kilpailumaailmaan sisään ja kävin kouluratsastukilpailuissa.

Tässä kohtaa minulle oli tärkeintä ylipäätänsä kerätä onnistuneita ratsastukokemuksia ja Rokin kanssa pääsin nauttimaan helposta ja mukavasta ratsastamisesta. Roki ei kuitenkaan syttynyt koulukiemuroista, mutta kun esteet tulivat mukaan kuvioihin jo alkoivat Rokin korvat nousta ja osoittaa eteenpäin. Sen myötä minäkin aloin harjoitella hyppäämistä ja siirryin kokeilemaan myös esteratsastusta kilparadoille.

Siellä ehdin kisata 70-80cm luokkia ja pari 90cm rataa myös. Hevoset vaihtuivat osaavampiin, ostin yhden kenttähevosenkin, kun Ypäjän leirillä pääsin kokeilemaan maastoesteitä. Sillä puolella en päässyt puuta pitemmälle hevosen lopettamisen takia. Ja sitten palasinkin takaisin kouluratsastuksen pariin.

Apua kilpailujännitykseen

Itse hain apua mentaaliselta puolelta kilpailujännitykseen varmaan vuoden 2010 tienoilla, kun huomasin, että jo alkaessani treenata/harjoitella tallilla tulevaa kilpailua varten, ratsastukseen tuli mukaan suorittaminen ja otteeni ohjiin koveni. Tämän myötä ratsastuksesta tuli mekaanisempaa ja liike hyytyi sekä hevonen muuttui rennosta ja minun kuvakseni eli kovaksi.

Lisäksi kilpailuissa hengästyin lähes tekemättä mitään. Sekin on iso hyvin yleinen ongelma johtuen pinnallisesta jännittyneestä hengityksestä. Siihen aikaan ei ollut tavanomaista mentaalinen valmennus, mutta Tampereelta löysin Katri Syvärisen, kenen luona kävin kerran. Mielikuvaharjoitteilla kävimme läpi kilpailuja ja siihen liittyiä kokemuksia ja tuntemuksia.

Muistan, että tuo yliratsastaminen helpottui tuon kerran jälkeen. Minulla oli tarkoitus käydä siellä vielä uudestaan, mutta jostain syystä se sitten jäi. Jos silloin olisi ollut jo zoom-mahdollisuus käytössä, olisin varmasti ottanut useamman kerran.

Tällä hetkellä minulla ei ole omaa hevosta, mutta kaipuu kisakentille on suuri.